lauantai 9. toukokuuta 2015

Vilskettä ja vilinää

Perjantaina töiden jälkeen lähdettiin porukalla viettämään iltaa mökille. Tällä kertaa tytöt halusivat onkimaan. Ja hyvihän se sujui. Kun pian joesta saatiin saaliiksi pieni ahven, alkoi poikiakin kiinnostaa kalastus.



Isoäiti oli pakannut mukaan lettutaikinan ja kalastajat saivat välipalaksi lettuja. Rannassa hiilloksella paistui pihvejä ja makkaraa,





Mökin pihapiirissä keksii monenlaista tekemistä. Tytöt hyppivät kiveltä kivelle kukkamaassa. Anton ajeli pitkin pihaa temppupyörällä. Pelattiin salkotennistä ja krokettia.





Milla kierteli tontilla ja kuvasi hauskoja yksityiskohtia. Sää oli pilvinen, mutta vältyimme sentään sateelta.






Isoisä lämmitti tynnyrisaunan. Pojat auttoivat pumppaamalla vettä. Saunojien teki jo mieli uimaan, mutta se ei vielä onnistunut laiturin puutteen vuoksi.


Kivaa oli ja aika kului kuin siivillä, Iltamyöhällä kotiin lähtiessä yhdessä ihasteltiin kevään etenemistä. Puoli yhdeltätoista oli vielä valoisaa ja kaikkialla vihersi kauniisti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti