Säätiedotus lupasi iltapäiväksi sadetta, joten päätimme poiketa mökillä ennen sitä. Aurinko paistoi kirkkaasti, kun pääsimme mökille. Taivaalle alkoi kuitenkin kerääntyä tummia pilviä.
Aloitimme heti ruuanlaiton, mutta jouduimmekin kaasupullon vaihtoon. Onneksi meillä oli valmiina ostettuna uusi kaasupullo. Pullon vaihdossa meni kuitenkin hetki aikaa ja sade ehtikin alkaa ennen kuin saimme ruuan pöytään. Suosiolla siirsimme ruuat sisälle mökkiin.
 |
Sade ryöpsähti taivaalta yllättäen. Iso harmaa pilvi kasteli pihan läpi märäksi, vaikka aurinko paistoi koko ajan metsän puolelta. Saimmekin nähdä hienon sateenkaaren omassa pihassamme. |
 |
Anton sateensuojassa kesäkeittiössä. |
 |
Sadepisarat auringonpaisteessa. |
 |
Sade hellitti pian, mutta tummat pilvet lupailivat lisää vettä. |
 |
Syysasteri on alkanut kukkia. |
Sadetta pidettiin mökissä. Milla kehotti poikia sytyttämään kynttilöitä, että saadaan tupaan vähän tunnelmaa.
 |
Tässä poikien tunnelmaa tuova asetelma. |
 |
Kerrossängyn yläpedillä on pinossa peittoja. Ei tarvi palella, kun voi kääriytyä torkkupeittoon tai ottaa nokoset aidon 70-luvun täkin alla. |
 |
Lisää värikkäitä kankaita on korissa sängyn alla. |
 |
Nyt valitsimme uuden ruskansävyisen pöytäliinan ruokapöydälle. Liinan Milla sai lahjaksi Erjalta. |
Meillä oli myös vähän hommia mökillä. Kiersimme keräämässä pihapiiristä irtotavaroita suojaan. Tyhjennettiin saunasta vesiämpärit ja nostettiin terassin matto kuivumaan halkovajaan. Täytyy jo alkaa varautua yöpakkasiin.
Keräsimme myös mökistä kesältä jääneitä pyyhkeitä pesuun. Taas alkaa yksi mökkikausi olla lopuillaan.
 |
Millan lapsuuden aikainen pehmolammas jäi pedille torkkumaan hiljenevään mökkiin. |
 |
Antonin tekemä kynänaulakko kuistilla. |
 |
Ensi kesää odotellessa... |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti